Viron eläkkeisiin indeksikorotus 1.4.2022

Viron eläkkeisiin tehtiin vuosittainen indeksikorotus huhtikuun alusta. Indeksikorotus nostaa eläkkeitä keskimäärin 7,9 prosenttia. Korotus tehtiin maksussa oleviin eläkkeisiin, ja se koskee myös Suomeen maksettavia eläkkeitä.

Viron eläke koostuu eri osista. Indeksitarkistuksessa eläkkeen eri osia painotetaan eri kertoimilla ja siksi indeksikorotukset eivät ole kaikille täysin samat. Esimerkiksi vanhuuseläke, jonka saa 44 vuoden työuran jälkeen, nousee noin 43 €. Eläkkeen määrä on korotuksen jälkeen noin 595 € kuukaudessa.

Voit tarkistaa indeksikorotuksen vaikutuksen oman eläkkeesi määrään Viron sähköisessä eesti.ee -asiointipalvelussa. Asiontipalveluun sisäänkirjautumiseksi vaaditaan Virossa käytössä olevia tunnistautumismenetelmiä (ID-card, Mobile-ID tai Smart-ID).

Viron eläkettä saavien määrä nousussa Suomessa

Viron eläkkeitä maksetaan Suomeen vuosi vuodelta yhä useammalle. Tällä hetkellä Viron eläkettä maksetaan Suomeen 4 793 henkilölle, mikä on 70 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Uutisen linkit päivitetty: 28.2.2023

Lisää ajankohtaisia