Harkitsetko osittaista vanhuuseläkettä? Huomioi vaikutukset Kelan yleistukeen
Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) otetaan 1.5.2026 alkaen tulona huomioon Kelan uudessa yleistuessa. Tämä voi pienentää yleistuen määrää, joten vaikutukset kannattaa selvittää ennen osittaisen vanhuuseläkkeen hakemista.
Kelan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki korvautuvat uudella yleistuella 1.5.2026 alkaen. Vastaisuudessa osittainen vanhuuseläke otetaan tulona huomioon yleistuen tarveharkinnassa. Tämä tarkoittaa, että osittainen vanhuuseläke voi pienentää Kelan maksaman yleistuen määrää.
Tämä on hyvä huomioida ennen kuin osittaista vanhuuseläkettä hakee. Osittaista vanhuuseläkettä pohtivat tällä hetkellä erityisesti vuonna 1964 syntyneet, jotka täyttävät tänä vuonna ikäluokkansa osittaisen vanhuuseläkkeen alaikärajan eli 62 vuotta.
Nykyisin osittainen vanhuuseläke on saattanut vähentää työmarkkinatukea joissain harvoissa tilanteissa. Peruspäivärahan määrään se ei ole vaikuttanut.
Osittainen vanhuuseläke ei vaikuta ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan määrään nyt eikä myöskään jatkossa. Työttömyyspäiväraha määräytyy normaalisti työttömyyttä edeltävän työskentelyn perusteella.
Näin osittainen vanhuuseläke vaikuttaa yleistuen määrään
Yleistuen määrä on sama kuin työmarkkinatuen ja peruspäivärahan määrä eli 37,21 euroa päivässä (keskimäärin 800 euroa kuukaudessa) vuonna 2026. Tarveharkinta voi kuitenkin pienentää tukea.
Tarveharkintaa käytetään, jos hakijan pääomatulot sekä muut kuin palkkatulot, mukaan lukien osittainen vanhuuseläke, ylittävät yleistuen tarveharkinnan tulorajan 311 euroa kuukaudessa (brutto).
Jos saa näitä tuloja yli 311 euroa kuukaudessa, tulorajan ylittävistä tuloista puolet (50 prosenttia) vähennetään yleistuesta.
Esimerkki:
Henkilö saa osittaista vanhuuseläkettä 411 €/kk. Tulorajan ylittävä osa on 100 € (411 € − 311 € = 100 €). Tästä summasta puolet eli 50 € vähennetään yleistuesta. Yleistuen määrä on 750 € (800 € − 50 € = 750 €).
Muutos koskee myös jo osittaista vanhuuseläkettä saavia
Jos saa jo osittaista vanhuuseläkettä ja siirtyy 1.5.2026 yleistuen saajaksi, yleistuen mahdollinen tarveharkinta tehdään myös silloin. Tämä tarkoittaa, että sillä voi olla tuloja vähentävä vaikutus.
Osittainen vanhuuseläke jatkuu aina siihen asti, kunnes henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle tai hänelle myönnetään työkyvyttömyyseläke. Osittaista vanhuuseläkettä ei voi lakkauttaa tai keskeyttää. Sen voi kuitenkin perua kolmen kuukauden kuluessa myöntämisestä.
Yleistukeen liittyvissä asioissa saat tietoa Kelasta. Omissa eläkeasioissa sinua neuvoo oma työeläkelaitoksesi.