Tulosta

Arvio elinaikakertoimen vaikutuksesta

Elinaikakerroin vaikuttaa eläkkeisiin ensimmäistä kertaa vuonna 2010 ja se koskee vuonna 1948 ja sen jälkeen syntyneitä.

Elinaikakerroin on vanhuuseläkkeen määrään vaikuttava mekanismi, jolla varaudutaan eliniän pitenemiseen. Mikäli keskimääräinen elinikä jatkaa nousuaan, elinaikakerroin pienentää kuukausieläkkeitä. Esimerkiksi vuonna 1948 syntyneillä elinaikakertoimen vaikutus kuukausieläkkeeseen on vajaa prosentti. Elinajan pitenemisen johdosta koko elinaikana nautittu eläke pysyy kuitenkin keskimäärin yhtä suurena kuin vuonna 2009 eläkkeelle siirtyneiden eläke.

Kerroin määritellään erikseen kullekin ikäluokalle 62 vuoden iässä käyttäen viiden edellisen vuoden kuolevuustilastoja. Tällä kertoimella kerrotaan alkava vanhuuseläke riippumatta siitä, missä iässä henkilö siirtyy vanhuuseläkkeelle. Jos vanhuuseläke alkaa alle 62-vuotiaana, käytetään eläkkeen alkamisvuoden kerrointa.

Elinaikakerrointa sovelletaan myös työkyvyttömyyseläkkeisiin, mutta lievemmin. Käytettävä kerroin on eläketapahtumavuodelle vahvistettu kerroin ja sitä sovelletaan vain työkyvyttömyyden alkamiseen mennessä ansaittuun eläkkeen osaan. Työkyvyttömyyseläkkeen muuttuessa vanhuuseläkkeeksi elinaikakerrointa ei enää sovelleta uudelleen, sen sijaan osa-aikaeläkkeen jälkeiseen vanhuuseläkkeeseen kerrointa sovelletaan.

Eläkkeen tasoa voi parantaa käyttämällä osa lisääntyneestä elinajasta työskentelyyn.  Laskuria käyttämällä voi arvioida, miten pitkää työskentelyä halutussa eläkkeelle siirtymisiässä elinaikakertoimen vaikutus omassa eläkkeessä vastaa.

Voit laskea elinaikakertoimen vaikutuksen eläkkeeseen kuvitteellisilla vanhuuseläkkeen määrillä käynnistämällä laskuri alla olevasta linkistä. 

Käynnistä laskuri

Jos olet täyttänyt 50 vuotta ja saanut työeläkeotteen paperilla kotiisi tai olet nuorempi, mutta tarkistanut arvioidun vanhuuseläkkeesi määrän sähköisesti, on sinulle laskettu vanhuuseläkearvio 63-68 vuoden ikiin työeläkeotteellesi. Elinaikakertoimen vaikutus on silloin mukana vanhuuseläkearviossasi. Vaikutus on laskettu elinaikakerroinennusteiden pohjalta. Jos haluat katsoa, minkä pituista työskentelyä elinaikakertoimen vaikutus eläkkeessäsi vastaa, käynnistä laskuri alla olevasta linkistä.

Käynnistä laskuri