Turvaa työkyvyn heiketessä
Jos sairastut etkä kuntoutuksen avullakaan pysty jatkamaan
työssäsi, voit saada työkyvyttömyyseläkkeen.
Työkyvyttömyyden vuoksi myönnettäviä eläkkeitä ovat
• kuntoutustuki ja osakuntoutustuki
(määräaikaisia)
• työkyvyttömyyseläke ja osatyökyvyttömyyseläke
(toistaiseksi myönnettäviä).
Työkyvyttömyyseläkkeen edellytykset ovat pääpiirteittäin samat
kaikilla työaloilla. Yksityiskohdissa julkisen puolen, kuten valtion ja kuntien
työntekijöiden eläkkeissä on kuitenkin joitakin eroja verrattuna yksityisten
alojen työkyvyttömyyseläkkeisiin. Keskeisin ero liittyy työkyvyttömyyden
määrittelyyn. Julkisella puolella sovelletaan ammatillisen
työkyvyttömyyden määritelmää ja yksityisellä puolella sovelletaan yleisen
työkyvyttömyyden määritelmää. Saat tietoja muun muassa tästä erityispiirteestä
Valtiokonttorista sekä Kuntien eläkevakuutuksesta, joka hoitaa kunnallisen
eläketurvan lisäksi myös kirkon palveluksessa olevien eläketurvaa.
Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää 18 – 62-vuotiaalle.
Eläkkeen hakijalta edellytetään työkyvyttömyyden lisäksi, että hänelle on joko
työstään tai yrittäjätoiminnastaan karttunut työeläkettä.
Työkyvyttömyyden arviointi
Työkyvyttömyyden määrittelyn pohjana on lääkärintodistus
terveydentilastasi (B-lääkärinlausunto). Päätöstä tehtäessä käytetään sekä
lääketieteellistä että sosiaalis-taloudellista arviointia.
Jälkimmäisessä arvioidaan jäljellä olevaa työkykyäsi sekä
mahdollisuutta hankkia ansiotuloja. Huomioon otetaan myös ikäsi, koulutuksesi,
aiempi työkokemuksesi sekä asumisolo- ja perhesuhteesi. Työkyvyttömyyseläke
voidaan myöntää lievemmin ehdoin 60 vuotta täyttäneille.
Ratkaisun työkyvyttömyyseläkkeestäsi tekee yleensä se
eläkelaitos, jossa olet viimeksi ollut vakuutettuna. Omalta eläkelaitokseltasi
saat henkilökohtaista neuvontaa työkyvyttömyyseläkkeestäsi. Eläketurvakeskus ja
Kelan paikallistoimistot neuvovat myös eläkeasioissa. Alla olevista ulkoisista
linkeistä löydät yksityiskohtaista tietoa työkyvyttömyyseläkkeistä eri
aloilla.
Eläke ulkomailta
Jos olet työskennellyt EU- tai ETA-maissa ja Sveitsissä,
sinulla voi olla oikeus työkyvyttömyyseläkkeeseen myös näistä maista. Myös
Suomen kanssa sosiaaliturvasopimuksen tehneet maat maksavat
eläkkeen Suomeen. Kaikissa sopimuksissa on eläkkeitä koskevia sääntöjä, mutta
eläke-edut ovat kuitenkin kunkin maan kansallisen lainsäädännön mukaiset.
Sopimuksettomassa maassa vakuutetusta työstä karttunutta
eläkettä ei välttämättä makseta Suomeen. Eri valtioiden kansallinen lainsäädäntö
saattaa rajoittaa eläkkeiden saamista tai maksamista ulkomaille. Neuvoja
eläkkeen hakemiseen ja apua yhteystietojen selvittämiseen saat
Eläketurvakeskuksesta.
Sisäiset linkit: Työssä vai eläkkeellä, Työeläkeote,
Eläkkeen hakeminen
Ulkoiset linkit: Eläketurvakeskus , Kuntien
eläkevakuutus, Valtiokonttori, Merimieseläkekassa, Työeläkestudio (avaa
videon), Työeläkekortti